Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Punkiksi nimetty liike syntyi liki samoihin aikoihin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Englannissa sen laukaisivat 70-luvun lopun lamavuodet, ja punk kohosi nopeasti kaikkien tietoisuuteen, herättäen konservatiivisissa vanhemmissa pahennusta ja pelkoa yhteiskunnan ajautumisesta kaaokseen, mutta ihastuttaen nuoria tylyn välinpitämättömällä fuck off -asenteellaan. Yhdysvalloissa punk oli yksi lukuuisista aikansa musiikki-ilmiöistä, ja Britannian luokkayhteiskuntakapinaan verrattuna amerikkalainen punk oli pikemminkin raivoa taiteen takia, kyllästymistä silloiseen amerikkalaiseen unelmaan ja teinipop-mentaliteettiin, jota kaupallisimmillaan edusti albumi- ja sinkkulistoilla juhlinut televisiobändi The Monkees.

Kun punk näkyi Englannissa pienimmilläkin paikkakunnilla, USA:ssa se keskittyi suurimpiin kaupunkeihin.
Punkin jenkkikotina toimi New Yorkissa sijainnut CBGB-klubi, jonka esiintyjäkatraaseen kuuluivat muun muassa The Ramones, Television, Blondie ja Patti Smith. Punkki-aalto palautti rockin perusasioihin, muutaman soinnun, yksinkertaisten melodioiden ja energisyyden varaan. Maailman ensimmäiset varsinaiset punk-bändit olivat suuntauksen suurin ja legendaarisin, brittien The Sex Pistols, sekä yhdysvaltalainen The Ramones. Vaikutteensa punk otti 60-luvun garage- ja surf-bändeiltä sekä punkin esiasteina pidetyiltä kulttiorkestereilta, kuten The Velvet Undergroundilta, The Stoogesilta, CLASH,MC5:ltä ja The New York Dollsilta. The Velvet Undergroundin Lou Reedia.


Punk vaikutti aikansa kulttuuriin monin tavoin. Oli punk-sarjakuvia, -elokuvia, -kirjallisuutta, -teatteria, -taidetta ja jopa punkgrafiikkaa musiikin ja pukeutumiskoodin ohella, ja punk-aiheisia fanilehtia ilmestyi kuin sieniä sateella. Luokkayhteiskunnan vastustaminen, oma-aloitteisuus ja asioiden itse tekeminen, rasismin vastustaminen, seksuaalisten vähemmistöjen puolustaminen ja vihreä radikalismi olivat punkin aatteellisia lähtökohtia, mutta punkin muututtua valtavirraksi tapahtui kuten aina: epäkaupallisuus muuttui kaupallisuudeksi, yksilöllisyys massamuodiksi, huumori totiseksi genreajatteluksi ja älyllinen kriittisyys minkä tahansa vastustamiseksi vain vastustamisen takia.


Punkissa nousevat voimakkaasti esiin tyyli,ideologia,musiikki ja punkryhmät. Tyyliin kuuluvat hakaneulat, koiran kaulapannat, nyrkkiraudat, riimut, panosvyöt, irokeesikampaus ja ristit ovat punkkulttuurissa saaneet muunnellun merkityksen. Punkkarille tyypillistä on myös muokata tyyliin sopivia asusteita uudelleen: linnakundin rotsista niittitakiksi, isän juhlanylonpaidasta punkpaidaksi, isän puvun takista punktakiksi ja sotilaan maihinnousukengistä vaikkapa vaaleanpunaisiksi punkkarin rauhankengiksi. Tyylittelyä äärimmilleen taas edustaa joidenkin punktyttöjen prostituoitu-look verkkosukkahousuineen, sukkanauhoineen, minihameineen ja voimakkaine ehostuksineen. (Vrt. Ehrnrooth 1988.)
Punkkarit itsekin alkoivat kritisoida tyylin liiallista näkyvyyttä ja kaupallistumista 1980-luvun alussa (esim. Miettinen 1983, 90, 91). Esimerkiksi rintamerkkejä pidettiin kalliina, Decadenz -liikkeen kaupallisuudesta puhuttiin, samoin ylikorostettu meikkaaminen ja niittitakit saivat kielteistä palautetta punkkulttuurin sisällä. Tämä tulee esiin niin haastatteluissa kuin pienlehtien kirjoittelussakin.
Yleiseen muotiin punkista ovat siirtyneet niin erilaiset asusteet, hiustyylit kuin lävistyksetkin. Kesällä 1999 muutamat haastateltavat kertoivat luopuneensa lävistyksistä juuri sen takia, että ne ovat yleistä muotia eivätkä enää osoita mitään erilaisuutta.


Punk tuli Suomeen Englannista 1970-luvun lopulla. Nuoria innosti alakulttuurin pariin etenkin punkyhtye Sex Pistolsin saama julkisuus. Se, mikä herätti aikuisissa paheksuntaa ja uhkakuvia, veti nuoria yhä enemmän tämän uuden ilmiön pariin. 1980-luvulla puhuttiin punkin hiipumisesta, jopa kuolemasta. Tällöin myös punkhenkisiä pienlehtiä ja äänitteitä ilmestyi vähemmän (esim. Kuivanen 1999). Mutta 1990-luvulla tämä alakulttuuri alkoi jälleen innostaa nuoria ja innostaa edelleen. Vaikka punk on vuosien varrella muuttunut, tämän päivän punkissa on paljon samaa kuin 1970-luvun lopun alkuperäisessä ilmiössä.
Punkia pidetään viimeisenä alakulttuurina, josta muodostui suuri, yhteiskunnallinen ilmiö. 1976 alkaneeksi laskettu punkin elinvoimaisin aikakausi kesti vain muutaman vuoden, mutta se muutti käsitystä siitä, miltä rock kuulostaa, miltä nuoriso näyttää ja mitä se ajattelee, ja kuinka kulttuuri ja yhteiskunta heijastavat toisiaan. Englannissa ja Yhdysvalloissa, punkin virallisissa maissa, punkin lasketaan päättyneen jo vuonna 1979 muiden nuorisoliikkeiden läpimurtoon. Punkin symbolisena loppuna pidetään Sex Pistols -basisti Sid Viciousin kuolinpäivää, 2.2.1979
Pistols -manian vallitessa monet Englannin punkit ottivat omakseen lookin, jota Pistolsien nokkamies John Lydon kuvaili sanalla gothic. He käyttivät hirviömeikkejä, tekoverta (joskus oikeaakin), nahkatakkeja ja mustia vaatteita. Pistolsien Sid Vicious nähtiin harvoin ilman nahkatakkiaan, jota hän piti imitoidakseen sankareitaan Ramonesia. Kun Pistols hajosi 1978, sekä USA:ssa että Englannissa oli suuri määrä Pistolsien ja Ramonesien kasvattamia punkbändejä, jotka etsivät omaa suuntaan


Havana Bananasin ensimmäisessä numerossakin kysytään ”Mitä on punk?”. Vastauksissa puhutaan mm. asenteesta, asioiden itse tekemisestä, hyvästä musiikista ja hyvistä ystävistä. Voiko kysymykseen edes vastata yksinkertaisesti?
Oikeestihan se on ihan mahdoton kysymys vastata yksiselitteisesti tai yksinkertaisesti… Tämä on kysymys, jota viljellään punkkarien parissa ihan vitsinä. Punk voi olla arvomaailmaa, elämäntapaa, yhteisöllisyyttä, bänditoimintaa, omaehtoista kulttuuritoimintaa tai joillekin ehkä puhtaasti vain kuunneltavaa musiikkia. Riippuu ihan ihmisestä. Ei myöskään ole mitään tiettyä oikeaa punkelämäntapaa tai arvomaailmaa... Ei tartte kun käydä tutustumassa Punk in Finlandin keskustelufoorumiin, niin näkee, että mielipiteet menevät räväkästi ristiin, asiassa kun asiassa.


Joku saattaa kuunnella yksin kotona punkkia, tykätä vain itse musasta, toinen sählää musiikin ohessa mukana kaikenlaisissa tee-se-itse- punkjutuissa. Molemmat on ok. Itse olen lähempänä tuota jälkimmäistä, mutta en tuomitse passiivistakaan punkin ystävää.
Tosin sille, joka kuuntelee punkkia vain levyltä sanoisin kyllä, että keikoille mars! Punk on parasta juuri livenä. Parasta voikin olla pieni soittopaikka, paljon porukkaa ja tuntematon punkbändi. Tiivis tunnelma ja pieni jännitys, mitä show tuo tullessaan. Punkissa, toisin kuin monessa muussa musalajissa pieni voi olla kaunista.

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

-

©2018 Punk Tampere - suntuubi.com